Positiivinen vahviste

Olen oppinut kouluttamaan hevosta palkiten käytännössä tietämättä mitään termejä sille, mitä tehtiin. Silloin 17 vuotta sitten ei ollut tarjolla teoriaopetusta eikä sitä silloin netistäkään juuri löytynyt. Enkä olisi edes tiennyt mitä olisin googlannut. Olen opetellut nimet tekemilleni asioille jälkikäteen. Tämä järjestys sopii minulle. Olen käytännön ihminen, jolle tärkeintä on asioiden toimivuus käytännössä. Teoria ja termit kiinnostavat, kun ne palvelevat käytännön tekemistä ja helpottavat keskustelua kouluttamisesta muiden kanssa.

Kirjoitussarjassa käyn läpi neljä keskeisintä termiä, jotka kuvaavat kaikkien tekemistä hevosen kanssa. Nämä asiat ovat läsnä arjessasi ja koulutustilanteessa aina hevosen kanssa, olit niistä tietoinen tai et. Kun tulet niistä tietoiseksi, voit ratkaista monia hankaluuksia helpommin tai edistää oppimista. Oletko tietoinen siitä, että käytät positiivista vahvistetta ehkä päivittäin antamalla hevosellesi väkirehuannoksen? Minkälaista käyttäytymistä vahvistat silloin joka päivä?

Positiivinen vahviste (”naksutinkoulutus”) tarkoittaa jotain, mitä hevonen sillä hetkellä haluaa. Se voi olla ruoka, rapsutus, kaverin seura jne. Hevosesta riippuu, mikä on hänelle positiivinen vahviste. Otetaan ihmisesimerkki. Jos tykkäät oluesta ja ystävä tuo kiitokseksi tekemästäsi palveluksesta hyvän punaviinin. Arvostat elettä, mutta et nauti punaviinistä. Tai tykkäät ehkä punaviinistä ja kaverisi tuo sikspäkin kaljaa. Arvostat elettä, mutta et nauti kaljasta eikä se tunnu palkinnolta.

TUNNETILA JA PALKINTO

Omassa tekemisessäni tärkeimmät asiat ovat hevosen tunnetilan tunnistaminen, siihen reagointi ja sen muokkaaminen. Muokkaan sitä motivoimalla hevosta positiivisella vahvisteella. Varon viemästä hevosta mukavuusalueensa ulkopuolelle ja opetan uudet asiat mukavuusalueella. Ja jos menemme uuteen tilanteeseen mukavuusalueen ulkopuolelle, meitä auttavat ne asiat, joita on harjoiteltu mukavuusalueella.

Rapsutus on hyvä palkinto, jos hevonen siitä nauttii. Kaikki hevoset eivät kuitenkaan tykkää rapsutuksista. Jotkut sen takia, että jännittävät ihmistä. Näitä hevosia tapaan työssäni usein. Silloin siedätetään ihmisen lähellä oloon ja ihmisen kosketukseen. Mutta silloin ei rapsutus toki toimi palkintona.

Kaikki hevoset kuitenkin syövät. Jos hevonen ei syö, hän pelkää tai on kipeä. Koska syömisen tapa muuttuu hevosen jännittyessä, ruokapalkinnon käyttäminen antaa hyvää informaatiota hevosen tunnetilasta. Jos hevonen ei syö, häntä pelottaa. Jos hevonen syö ahnaasti, hän on jännittynyt. Silloin tiedämme tunnetilan ja sen, että ensin on luotava luottamus siihen, ettei ihmisen seurassa tarvitse pelätä tai jännittää. Helpotamme tai selkeytämme tekemistä ja vaihdamme ehkä paikkaa, jos hevonen jännittää tietyssä paikassa (kenttä, maneesi..). Tai menemme kavereiden luokse aloittamaan kouluttamisen, jos kavereiden seura rauhoittaa. Yleensä pyrin kouluttamaan hevosta aluksi vapaana aidatulla alueella. Se on hevoselle mukavin tapa. Siitä minulla uuden hevostuttavuuden kouluttaminen alkaa.

Ihmisen vastuulla on rakentaa koulutustilanne niin, että hevonen onnistuu väkisinkin. Silloin pääset palkitsemaan. Tärkeintä on, että opetat hevoselle kouluttamisen systeemin, josta tulee hevoselle ennakoitava ja hevonen tietää, että kaikki aivopähkinät ovat ratkaistavissa.

Kun käytät ruokapalkintoa systemaattisesti uuden opettamisessa tai siedättämisessä, käytä palkinnon ajoittamiseen äänimerkkiä. Itse käytän suulla tehtävää äänimerkkiä, joka kertoo hevoselle kaksi asiaa:

  1. Äänimerkin hetkellä tekemäsi asia tuotti sinulle herkun
  2. Ruoka on tulossa. Äänimerkkiä seuraa aina ruoka, sitä ei jätetä äänimerkin yhteydestä pois.

MITÄ TÄMÄ VAATII IHMISELTÄ

Tärkein asia mitä hevosen tunnetilan priorisointi vaatii on kärsivällisyys. Joskus voi mennä aikaa ennen kuin pääsee aloittamaan suunnitellun asian opettamisen, koska ensin pitää etsiä oikeaa tunnetilaa. Toinen asia mitä tämä vaatii on nolouden tai häpeän sietoa: kouluttaminen voi aluksi vaikuttaa todella hitaalta ja tehottomalta ja siltä ettei tuo etene tuosta ikinä.. Mutta vaikka kouluttaminen voi (erityisesti pelkäävän hevosen kanssa) olla aluksi hidasta, maltillista alkua seuraa valtava oppiloikka jossain vaiheessa. Kun ihmisen kanssa työskentely ei enää jännitä, hevonen uskaltautuu tarjoamaan asioita, alkaa oppimaan kouluttamisen systeemiä ja oppiminen nopeutuu merkittävästi. Kaiken kaikkiaan ytimessä onkin systeemin oppiminen, ei ruoka.