Kokeilisinko kuolaimetonta?

Valmentamani ratsukot ovat nykyään yhä useammin kuolaimettomia ja monet käyttävät kapsonia. Mikään varuste ei ole minun valmennuksessani pakollinen. Joskus karsin varusteita kokeillakseni haittaavatko ne hevosta tai estävätkö ne hevosta ilmaisemaan epämukavuutta. Jos sopivaa satulaa ei ole, mennään ilman.

Yleensä hevoset toimivat parhaiten mahdollisimman vähillä varusteilla. Joskus ongelmat jäävät pois jonkin varusteen pois jättämisen myötä. Kaikissa varusteissa on tärkeintä sopivuus, istuvuus, totuttaminen ja niihin liittyvien apujen opettaminen.

Jos kuolain ei ole sopiva tai aiheuttaa kipua, hevonen jännittyy ja jännittää leukaansa ja niskaansa. Mikäli hevosella on tarve avata suutaan, sen olisi hyvä antaa tapahtua ja etsiä syitä suun aukomiseen ja paneutua syiden korjaamiseen. Siksi vältän alaturpahihnan käyttöä.

Jos käyttää kuolaimia, niitä olisi hyvä olla useita ja vaihdella niitä, jotta rasitus limakalvoille ja hampaille ei aina osu samaan paikkaan ja pienet vauriot saavat aikaa parantua itsestään.

Kannattaa tutkia ja kokeilla millä tavalla ratsastettuna ja millä varusteella hevosen on helppo olla avaamatta suutaan tai heittämättä kieltä kuolaimen yli tai poskesta ulos. Joskus ratkaisu on kuolaimen vaihtaminen, joskus sen jättäminen pois joko vähäksi aikaa tai kokonaan. Lisäksi on ihan hyvä idea ratsastaa joskus kuolaimella, joskus ilman.

Suitset on aina sovitettava hyvin, totutettava ja opetettava avut. Tärkeää on suitsien istuvuus, turpahihnan oikea korkeus ja sopiva kireys. Kuolaimettomissa suitsissa turpahihna ei saa olla liian alhaalla ruston tai hengitysteiden päällä eikä painaa pään sivussa oleviin luihin tai hermoihin.

Jotta kuolaimeton on selkeä hevoselle, turpahihnan kannattaa olla napakka, mutta vähintään kaksi sormea mahduttava hihnan alle. Kapsonikaan ei saa olla liian matalalla eikä kovin löysällä, sillä silloin se kääntyy sivulle ja ravissa hakkaa hevosta nenäpiihin.

Täysin uuteen varusteeseen, mihin ei liity aiempia kokemuksia, totuttaminen ja uusien apujen opettaminen on nopeaa. Etenkin, jos vielä käyttää positiivista vahvistetta. Täysin uuden varusteen, mihin ei liity mitään pelottavaa, opettaminen onnistuu positiivisen vahvisteen avulla jo yhdellä opetuskerralla. Tämä kuitenkin edellyttää, että hevonen on opetustilanteessa rento.

Jos johonkin varusteeseen liittyy aiemmin opittuja kipuja tai pelkoja, pitää siedättää. Jos hevonen ei yhden kokeilukerran aikana näytä tottuvan varusteeseen, heiluttaa päätään tai tekee jotain muuta epämukavuuteen viittaavaa, kokeilisin jotain muuta varustetta tai jatkaisin siedättämistä pienemmillä annoksilla.

Myös hampaiden kunto kannattaa tarkistaa oli kyseessä sitten kuolain tai kuolaimeton. Piikit, jotka osuvat poskiin, sattuvat myös riimun tai kuolaimettoman kanssa. Joskus hampaiden kunto kannattaa tarkistuttaa udelleen, vaikka hampaat olisi hoidettukin hiljan. Ja hampaiden hoitoon kannattaa etsiä nimenomaa hampaisiin erikoistunutta eläinlääkäriä.

Jos varuste on uusi, siihen liittyvät avut merkit ovat myös uusia. Uudet avut ja merkit on siis aina opetettava, kun otetaan uusia varusteita käyttöön. Uuden opettamisessa tärkeintä on se, että hevonen on rento. Jos hevonen on yhtään levoton, ei mitään uutta kannata opettaa. Kun uutta opitaan, opitaan aina mukaan myös se tunnetila, mikä oli päällä opetuksen aikana. Jos hevonen jännittää maneesissa, opeta uusi varuste jossain muussa paikassa, missä hevonen on rento. Tai jos hevonen jännittää kaukana kavereista, opeta uusi asia lähellä kavereita tai ota kavereita lähistölle, jos mahdollista. Pääasia on, että tunnistat rennon hevosen.

Apujen ja merkkien opettamisessa on osattava negatiivisen vahvisteen käyttö eli paine ja paineen poisto oikea-aikaisesti. Jos käyttää positiivista vahvistetta (esim. ruokapalkinto) on myös erittäin tärkeää osata ajoituksen taito.

Uutta opetettua asiaa on lisäksi myös toistettava ja yleistettävä eri ympäristöihin. Eli jos jokin jo toimii maneesissa, harjoittele samaa ulkokentällä ja maastossa. Kun paikka vaihtuu, kannattaa tehtävää ensin helpottaa eikä heti olettaa, että yhdessä paikassa toimiva opetettu asia toimisi automaattisesti myös muualla. Opitut asiat saattavat toimia sujuvasti myös toisessa paikassa, joskus taas ei ollenkaan.

Erilaiset kuolaimettomat suitset vaikuttavat hevoseen eri tavalla ja vaikuttavat ratsastajan käytettävissä oleviin apuihin. Sidepull tai riimuun kiinnitetyt ohjat muistuttavat eniten nivelkuolaimella ratsastamista. Sillä voi asettaa ja käyttää sisäkäden avaamista asettavana tai kääntävänä apuna (johtava ohjasote).

Leuan alta ristiin menevissä malleissa risteyskohdassa syntyy kitkaa, joten myötääminen ei välttämättä mene hevoselle saakka ja turpahihna saattaa olla koko ajan kireällä.

Hackamoreja on vipuvarrella ja ilman. Kuolaimettomissa, missä on metalliosia posken sivussa, saa sisäkäden johtava ohjasote yleensä metalliosan kääntymään ja painamaan hevosen poskea juuri siltä puolelta, mihin sen tulisi kääntyä. Tämä ei yleensä auta kääntymisessä. Yhteistä näille onkin se, että tarkoitus olisi kääntää hevosta epäsuoralla ohjasotteella eli tuomalla ulko-ohja kiinni kaulaan. Kun tämä apu on opetettu hevoselle (maasta käsin), hevonen osaa ohjasmerkistä siirtää etuosaa astumalla ulkoetujalalla ristiin sisäetujalan edestä. Tämän tekemistä helpottaa, jos hevonen pystyy siirtämään painoaan takaosalle.

Kapsoni on hyvä kouluttamisen väline, mutta vaatii perehtymistä. Kapsonilla voi myös ratsastaa, kuten kuolaimettomilla suitsilla, mutta en varsinaisesti laittaisi sitä samaan kategoriaan kuolaimettomien suitsien kanssa.

Sitten vielä kuuma peruna: Olisi hyvä, jos kaikissa kilpailulajeissa voisi olla mahdollisuus valita osallistuuko kuolaimettomilla suitsilla vai kuolaimen kanssa. Tällä hetkellä osassa kilpailulajeja se mahdollisuus jo on, joten kokemusta sen toimivuudestakin jo löytyy.

Kuva: Minni Peltonen