Kun toisen oikeus rajoittaa toisen oikeutta

Jos leikitään, että hevosilla olisi oikeuksia, kuten ihmisillä on ihmisoikeuksia, mitä silloin tehdään, kun toisen oikeus rajoittaa toisen oikeutta? Minkälaisia valintoja teet, kun vastakkain on kaksi perusoikeutta? Kun kaksi perusoikeutta vievät valintoja eri suuntiin, niitä punnitaan harkiten, mikä paino kullekin perusoikeudelle kyseisessä tilanteessa annetaan.

Esimerkiksi oikeus olla osallistumatta toimintaan, mikä aiheuttaa kipua. Oikeus ilmaista milloin on sellainen tilanne, että tuttukaan asia ei juuri tänään ole hyväksi. Kun hevosen oikeutta olla osallistumatta korostetaan, se vääjäämättä rajoittaa ihmisen oikeutta harrastaa haluamaansa asiaa. Ja hänhän kuitenkin maksaa harrastuksesta ja siihen liittyy odotuksia ja toiveita.

Toisen oikeutta hyvään elämään on helpompi rajoittaa, jos ei tunne toisen hyvän elämän elementtejä ja edellytyksiä. Hevosen kohdalla se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että ihmisen on helpompi pitää hevoselle sopimattomissa olosuhteissa, jos ei tunne hevosen lajityypillisiä käyttäytymistarpeita hyvin, tai jos ei aidosti ole sisäistänyt mitä ne tarkoittavat käytännössä.

Kun hevosen hyvinvoinnin elementeistä on tullut tietoiseksi, on niiden huomiotta jättäminen merkittävästi vaikeampaa. Siksi tieto aidosti usein todellakin lisää tuskaa. Koska monien muutosten tekeminen vaikeaa, hidasta, kallista ja joskus aidosti mahdotonta, on tuskallista elää tilanteessa, missä tietää olevansa vastuussa toisen hyvinvoinnista, mutta ei pysty tekemään sitä sillä tasolla kuin haluaisi.

Todella monella tiedon lisääntyminen on johtanut toiminnan muutokseen. Tämä voi tarkoittaa esim. sitä, että jos ratsastus on hevoselle ikävä kokemus, esim. vanhojen huonojen kokemusten takia, ihminen rajoittaa haluaan ratsastaa ja keskittyy siihen, miten siitä tehtäisiin hevosellekin kivaa hommaa. Se edellyttää usein mm. siedättämisen taidon opettelua, tehtävien valintaa tai ratsastukseen käytetyn ajan rajaamista tilapäisesti. Kun tämä työ on tehty, voi taas laajentaa tehtävien repertuaaria asia kerrallaan.

Tässä prosessissa usein myös prioriteetit muuttuvat ja koska aikaa ja energiaa on rajallisesti, niitä alkaa käyttää eri tavalla kuin ennen. Kun pitää valita mihin aikansa käyttää, sen käyttääkin eri asiaan kuin ennen. Tämän takia moni positiivisen vahvisteen käyttöön syvälle paneutuva ei enää kiinnostu käymään kilpailuissa. Ei siksi etteikö sitä oikeasti voisi tehdä hevosystävällisesti, vaan siksi että käyttää aikansa ja energiansa muuhun yhdessä tekemiseen ja oma osaamisen hiomiseen. Ja toki usein taustalla on myös se, että kun ruokapalkinnon käyttäminen nostaa ongelmat näkyviksi ja mm. kipeän eläimen tunnistaminen käy usein helpommaksi, moni tunnistaa sen jälkeen paremmin ne asiat, mitä jonkin hevosyksilön kanssa ei kannata harrastaa. Esteratsun ura ei aidosti sovi kaikille hevosille tai osa hevosista stressaa vieraassa paikassa liikaa.

Moni asiakkaani on halunnut tehdä yhteisestä harrastamisesta myös hevoselle miellyttävää, hauskaa ja motivoivaa. Se on edellyttänyt ihmiseltä uusien taitojen opettelua. Oppiminen on sekä voimia vaativaa että palkitsevaa. Moni asiakkaani on luonut täysin toisenlaisen hevossuhteen kuin mitä oli osannut edes kuvitella. Monen harrastus on muuttanut muotoaan aivan täysin ja tilalle on tullut harrastus, jota ei tiennyt olevan olemassa. Joskus prosessi on ollut turhauttava tai tuskallinenkin, mutta aina palkitseva. Mä en ohjaa sitä prosessia, mutta annan tietoja ja taitoja, joita opetellessa asiakas on tarkastellut uusin silmin paitsi hevosta, myös itseään ja joskus koko elämäänsä. Kun hevosella ja ihmisellä on täysin uusi, läheinen ja lämmin suhde, ja ihmisellä on hyvä olo itsensä kanssa siitä, että on nähnyt vaivaa tärkeän asian eteen ja kehittynyt monella tavalla, ne ovat valmentajan tähtihetkiä.

Kuvassa minä ja edesmmenyt ruunani esteharjoituksissa. (Näyttääpä muuten 172cm ruuna tuossa pieneltä..).

Artikkeli julkaistu alunperin 22.10.2022