Pakkopilttuun hyöty
Ponille on tehty oma liikuteltava pakkopilttuu hoitotoimenpiteitä varten. Pakkopilttuussa hoidetaan mm. hampaat vuosittain.
Pakkopilttuun ansiosta rauhoitteen saaminen suoneen onnistuu helposti, kun ihmiset voivat olla turvallisesti kyykyssä ponin vieressä ja itse hoito helpompaa, kun lääkäri voi vaikka istua pyllylleen nähdäkseen hampaat kunnolla. Poni pysyy kaikissa tilanteissa rennompana, kun sitä tarvitsee ”pidellä” mahdollisimman vähän.
Pakkopilttuuseen totuttaminen ja harjoittelu
Arkeemme kuuluu, että aina silloin tällöin käymme syömässä pakkopilttuussa heinät tai muuta herkkua. Tavoitteena siis on, että useinmiten kun pakkopilttuuseen mennään, siellä ei tapahdu mitään muuta kuin syödään tai rapsutellaan.
Poni totutettiin pakkopilttuuseen jo sen rakennusvaiheessa. Kun yksi seinämä oli asennettu paikoilleen, vein ponin sömään herkkuja levyn päälle. Kun toinenkin seinämä oli paikoillaan, kuljimme pakkopilttuusta läpi. Sitten pysähdyimme syömään pakkopilttuuseen. Sitten harjoittelimme pois peruuttamsita. Eteen jätimme lopulta vain liinan, jota on helppo tarvittaessa säätää.
Miten helpotat hoitotilannetta
Hoitotilanteen helppouteen voi vaikuttaa sekä etukäteisharjoittelulla että toiminnalla hoitotilanteessa. Ihan kaikkea kun ei kuitenkaan ole etukäteen harjoiteltu.
Hoitotilannetta helpottaa kiireettömyys ja ajan antaminen hevoselle reagoida hitaasti ja totutella tilanteeseen. Muutama sekuntti tai jopa minuuttu hitaampa tahtia alussa voi säästää todella paljon aikaa ja hermoja lopussa. Hevosta ei kannata nopeasti painostaa vaan antaa sen edetä hitaasti, askel kerrallaan.
Hiekan poistoa letkuttamalla
Ponilla todettiin hiekkakertymää ja hiekkaa poistettiin klinikalla. Hiekka saatiin kokonaan pois ja hoito onnistui todella hyvin ja helposti. Orimattilan klinikalle sai viedä mukana ponin oman pakkopilttuun, mihin se on kotona totutettu. Lisäksi klinikan lääkäreillä ja hoitajilla on aivan mahtava rento ja empaattinen tyyli hoitaa ja tehdä hoitotoimenpiteitä. Poni tuli aina uudestaan ja uudestaan omaan pakkopilttuuseensa vapaaehtoisesti. Se ei missään vaiheessa alkanut välttelemään pakkopilttuuta vaikka sitä letkutettiin siinä kaikkiaan 13 kertaa.
Kannattaa rakentaa pakkopilttuu, jos vain mahdollista
Rakensimme pakkopilttuun myös hevoselle. Tämä hevonen on ollut lastauspelkoinen, joten sen kanssa pakkopilttuun harjoittelu muistuttaa lastausharjoittelua.
Pakkopilttuun rakentamisessa hyödynnettiin puita ja olemassa olevaa sopivaa tilaan sekä kierrätysmateriaaleja. Rautatangoissa olevat ulokkeet peitettiin huovalla loukkaantumisten ehkäisemiseksi.