Siedättynyt vai opitusti avuton?

Yksi vähiten tunnistettu pakoreaktion muoto hevosella on paikoilleen jähmettyminen. Hevosella on monia pakoreaktion muotoja, joista tutuimpia ovat pakoon säntääminen, pukittelu ja pystyyn hyppiminen. Onnistuneessa koulutustilanteessa näitä pakoreaktioita ei ollenkaan näy. Koulutuksen tulee aina alkaa toiminnan syiden etsimisestä ja kivun mahdollisuuden pohtimisesta. Ja kun koulutus alkaa mukavuusalueelta, ei pakoreaktioita ilmene.

Kun hevonen seisoo paikoillaan vaikka jotain oletettavasti jännittävää tehdään sen lähellä, voi olla hyvinkin vaikea erottaa onko hevonen hyvin siedättynyt vai paikoilleen jähmettynyt tai opitusti avuton. Tämän erottaminen voi edellyttää kyseisen hevosen ja sen historian tuntemista.

Kysymys kuuluu: Onko ympärillä tapahtuva asia oikeasti hevosen mielestä samantekevää vai yrittääkö se olla liikkumatta, koska arvelee siitä seuraavan vielä jotain pahempaa?

Opitusti avuton eläin on oppinut, ettei mikään auta, joten mitään ei kannata enää yrittää muuta kuin pysytellä paikoillaan. Valot ovat sammuneet ja katse kääntynyt sisäänpäin.

Jos hevonen on pitkään pelkotilassa, mutta se ei uskalla näyttää pelkoaan, sen stressihormonitaso on jatkuvasti korkea ja palautumista ei tapahdu. Korkea stressihormonitaso vaikuttaa sekä hevosen psyykeeseen että fyysiseen kuntoon pitkällä tähtäimellä. Esimerkiksi jännittynyt lihas on revähdysalttiimpi. Jännittyneen hevosen selkä on notkolla, mikä altistaa selkäkivulle, okahaarakkeiden yhteen osumiselle (kissing spine) ja lantiokivulle.

Keino on tärkeämpi kuin lopputulos tai nopeus

Hevosen hyvinvoinnin ja turvallisuuden kannalta on väliä miten hevosta koulutetaan. Sillä on merkitystä myös ihmisen hyvinvoinnin ja turvallisuuden kannalta. Rento hevonen on turvallisempi kuin jännittynyt tai pelokas hevonen. Moni on kuollut tai vammautunut riekkuvaa hevosta taltuttaessaan.

Jos koulutettaessa ei-toivotusta reaktiosta seuraa rangaistus, epämiellyttävää tekemistä tai reaktio estetään kokonaan, hevonen on pelko- ja stressitilassa. Hevoset reagoivat tähän eri tavoilla. Jotkut hevoset tappelevat vastaan viimeiseen saakka ja toiset alistuvat.

Kun alistuva tai opitusti avuton hevonen on jo oppinut seisomaan paikoillaan vaikka pelottaa, rangaistukset voi jättää pois. Riittää että rangaistuksia oli koulutustilanteessa. Koulutuksen lopputuloksesta voi joskus päätellä miten toivottuun asiaan on päädytty, joskus taas sitä on vaikea tietää.

Älä kouluta varoitusmerkkejä pois

Hevonen ei yleensä tee asioita varoittamatta. Jos siltä tuntuu, varoitukset ovat jääneet huomaamatta tai varoitussignaalit on opetettu pois. Jos hevonen ”pidättelee pelkoaan”, se saattaa jossain vaiheessa äkillisen oloisesti reagoidakin isosti. Tämä voi tapahtua silloin kun hevosta rankaistaa pelon merkkien näyttämisestä tai estetään pakoreaktio. Tekemisen estäminen ei poista pelon tunnetta. Kun ihminen on kouluttanut varoitusmerkit pois, tulee reaktioita, jotka ihminen kokee tulleen ”aivan varoittamatta”.

Varoitussignaalit voidaan kouluttaa pois rankaisemalla hevosta pelkoa tai jännittyneisyyttä ilmaisevista teoista. Esimerkiksi niin, että kun hevonen yrittää poistua paikalta ja poistuminen estetään. Tai niin että hevonen joutuu tekemään jotain epämiellyttävää ellei se tee toivottua asiaa.

Koulutustapojen suurin ero onkin juuri siinä, miten hevosen pelkoon suhtaudutaan ja miten hyvin se tunnistetaan. Jos etsit jännittymisen ja pelon merkkejä, löydät niitä. Etsi siis.

Kuvia

Alla kuvasarja, missä kokeilen miten ponit reagoivat sateenvarjoon. Eipä juuri jänskättänyt. Kuvien poneja on vuosia koulutettu positiivisella vahvisteella, rapsutuksella tai ruokapalkinnolla ja kaikenlaista säikyttelyä vältetty. Heitä on siedätetty moniin aiemmin pelottaviin asioihin, kuten lapsiin, eläinlääkäriin, kavionhuoltoon, neulan pistämiseen, ratsastukseen, kiinni pitelemiseen ja siihen, että molemmin puolin voi seistä ihminen lähellä. Miniponi ahdistui siitä tullessaan kovasti.

 

 

Kuvat: Pekka Koivukunnas